Petu · vuosikatsaus

Vuosi 2019

Hyvää vuoden 2019 ja vuosikymmenen viimeistä päivää!

Tämä vuosi taisi olla ehkä hiljaisin koko blogin historiassa, toisaalta kun yritystoiminta veti koko ensimmäisen puoliskon ajan, piti kaikki vähäisetkin ylimääräiset hetket viettää perheen kanssa. Toisaalta kun ajattelen tätä vuotta taakse päin, oli ehkä pitkästä aikaa ahdistavin. En pidä muutoksista, etenkään jos kaikki tapahtuu rytinällä ja kerralla vaan haluan miettiä sekä harkita ennenkuin toimin – tuttavani ja erityisesti ystäväni eivät tätä piirrettä ainakaan entiseen minääni verraten tunnista tai tiedosta. Koko tämä vuosikymmen on ollut todellakin henkisen kasvamisen aikaa, kun jo 2010 lähtien on ollut jotain suurta lähes vuosittain. Äitini ja pappani siirtyivät ajasta ikuisuuteen, Maria ja Mia syntyivät ja mentiin Nikon kanssa naimisiin, ostettiin oma torppa, Petu tuli mun elämään, oman tallin perustaminen ja alasajo. Sekä kaikki meidän kissat ja Lulu tuli tässä välissä – eli kiirettä on pitänyt.

Tällä hetkellä tuntuu, että olisin ihmisenä vihdoin valmis – tiedän mitä haluan tulevaisuudelta ja miten ne asiat saavutan. Suru on muuttunut pahasta olosta levolliseksi ikäväksi, tuon miehen retaleen kanssa asiat on tasaisen mukavaa ja hänen Hesa-reissutkin on suhteellisen säännöllisiä.

Ensimmäisellä maneesivierailulla, mun ahterille sopimattomalla satulalla. Oon kyllä niin henkeen ja vereen koulusatula-tyyppi!

Petterin kanssa vuosi on ollut suhteellisen helppo ellei yhtä pientä satularumbaa oteta laskuihin mukaan, mutta mahavaivoilta sekä muilta terveysongelmilta ollaan vältytty. Tosin eilen aloitettiin viikon psyllium-kuuri, kun tarhassa oli kaivettu hiekat esille paristakin kohtaa ja karsinassa normaalia pehmeempiä palleroita. Parin vuoden takaisesta ollaan siis jotain opittu. Treenit luisti suhteellisen hyvin, alkusyksystä iski totaalinen aikapula pitkän tallimatkan ja Nikon työkuvioiden myötä, jolloin piti etsiä ja onneksi löytyikin reipas vuokraaja joka paikkasi liikutusrakoja. Vuoden vaihteen jälkeen meillä tallikuviot tulee muuttumaan, mutta niistä myöhemmin lisää. Päätös oli helppo, etenkin mitä pidemmälle syksyssä mentiin ja Petun terveys on mulle kaikki kaikessa ja lievä ähkyoireilu oli mulle merkki siitä, että arjessa mättää jokin ja pahasti. Keskustelut Nikon ja estekuskin kanssa lähinnä ajatuksien vaihdon tasolla päätöksen teko helpottui ja nyt joulukuun kun pyörittelin vielä viimeisen kerran asioita itsekseni, pystyin toteamaan että olen tekemässä oikein. Jos haluan voida hyvin myös henkisesti, pitää päästä vähäisistäkin myrkyllisistä viboista eroon – fyysinen hyvinvointi on ollut jo melkein vuoden huonossa jamassa, kun kroppa meinasi sanoa itsensä irti yhteistyöstä jo aika päiviä sitten.

Nyt jatkan rentoutumista kotisohvalla ja illemmalla korkataan Nikon kanssa kuohuvat samalla kun Lulu vetää kierroksia rakettien paukkeesta. Ihanaa vuoden vaihdetta kaikille!

Petu · satula · valmennus · varusteet

Hiton satulahuolet

Ja näin pääsin minäkin kokemaan satulan sovitusrumban, ei ole todellista! Petun aiempi koulupenkki on huteroitunut (tiedä sitten mikä rungon todellinen tila oli jo silloin kun pepperonille tuli) ja nyt ollaan siinä pisteessä ettei sitä satulaa enää kenenkään selkään laiteta. Tai laitetaan, muttei elävälle – isäni tehkööt tytöille pukkihevosen ja sille sitten tuosta vanhasta satula. Tässä tosin sai taas todeta, että onneksi hommasin estepenkin alkusyksystä hyppyhommiin kun silloin oli ajatuksena kerta viikkoon jotain sen tyyppistä treeniä tehdä niin ei olla ihan täysin satulatta.

Eli ei tässä sinänsä kiire olisi löytää, jos vain mun selkä kestäisi sen estepenkin. Siinä on mun luikuille jaloille huonot tuet ja muutenkin mun istunta vaatii koulupenkin. Meidän valmentajakin nauroi viime valmennuksessa, että nyt kiireesti uusi koulujakkara – tuo sun istunta on ihan kamala tolla satulalla. Että niin, ei kehtaa estepenkillä edes silmän alle mennä sössimään.

Tähän pitäisi penkki löytyä 🤭

Nyt on ollut sitten kaksi eri mallista Wintecin satulaa testissä, toinen olisi voinut mennä romaanin ja kaaren vaihdolla, mutta mielummin ostan kerralla satulan, missä toppaukset menee edestä ihan taakse asti tasaisesti selän päällä eikä niinkuin tässä edellisessä, että toppauksen takareuna pyöristyy hieman liian jyrkästi ylös. Petun selkä on muutenkin malliltaan hankala, eikä auta että on nyt tässä viimeisen kuukauden aikana muuttunut jonkin verran. Pitkä ja korkea säkä, takaa aavistuksen nouseva selkä tuo omat vaikeudet satulan löytämiseen. Ja ennen kaikkea se, että pitää olla hiton halpa tai lähes täysin muokattava eikä toppaustarpeinen – nämä ei mahdu samaan pakettiin selvästikään millään tavalla. En todellakaan tässä vaiheessa ota tonnin saati yli satulaa, koska vaihtoon menisi jo ennen kesää jos vaan terveenä herra pysyy.

Maastoilussa estepenkki menee ihan ok, etenkin käyntimaastoja tehdessä, koulutuuppauksessa ei ollenkaan – viimeisimmän itsenäisen koulutreenin jälkeen selkä oli jumalattoman kipeä kolme päivää.

juoksuttaminen · ohjasajo · Petu

Mistä te haluatte lukea?

Mulla pukkaa taas seinää vastaan blogin suhteen, tuntuu että olisin jotenkin jumissa kun kirjoitustaukoa on ollut niin pitkään. Pari kirjoitusta olisi valmiina, mutta ajankohdallisesti ei ehkä tähän väliin ole julkaisukelpoisia. Kuulumispostauksia jos kirjoittelee, niin tuntuu että niistä tulee totaalista sekametelisoppaa, kun asiaa olisi niin paljon enkä jotenkin saa keskitettyä asioita yhteen saati tiivistettyä fiksusti.

Joten heitelkääs toiveita, ideoita tai mitä tahansa. On muuten alkanut Petukka liikkumaan liinassa tosi kivasti, ylläoleva kuva pysäytetystä videosta olikohan viime viikolta kun alkuun ohjasajoin ja loppuverkaksi otettiin ympyrällä vielä liikkeet läpi. Nyt on helppoa pitää monipuolisena liikuttamiset, kun on tilaa!

hyvinvointi · kengättömyys · kuulumisia · Petu · terveys

Lotto vetämään

Mulla on aina tuntunut olevan äärettömän hyvä tuuri Petterin kanssa. Se on muutaman kerran kaatunut tarhassaan pahan näköisesti, kengän irtoamisen yhteydessä lähtenyt kerran iso pala kaviota mukana yms ja joka kerta olen saanut olla sydän syrjällään että mitä tulee vielä tapahtumaan, menikö jalka lopullisesti rikki, tuleeko kavioon jotain isompaa vaivaa. Joka kerta selvittiin säikähdyksellä, kuten myös mahahaavasta – nykyään lähes tulkoon oireeton, vaikka tilanne oli todella paha kaasuähkyineen päivineen silloin. Ollaan saatu olla aika rauhaksiin ilman sen kummempaa vahinkoa, kunnes perjantaina tapahtui jälleen. Petun vuokraajalla oli ratsastuspäivä ja oli ottamassa ukkoa sisälle, kunnes ihan ulko-ovien edessä astui jonkin esineen päälle ja tallissa muuttui täysin kolmijalkaiseksi. Vuokraaja huusi mut paikalle, kun höpöttelin ulkona tallikaverin kanssa. Ihmettelin kun Petu seisoi takajalka ylhäällä ja aina kun yritti varata painoa sille, nosti sen samantien ylös. Ihmettelin että mikä piru sillä nyt oikein on ja nopeasti katsoin että onpa iso kivi, kunnes tajusin ettei kengättömään kavioon oikein iso kivi juurikaan voi tarttua. Menin Petun viereen ja se nosti jalan mulle. Sieltä löytyi tämä..

Ei meinannut helpolla lähteä ja kun sain irti, oli ruuviosa ihan veressä ja mukana oli jotain kudosta muistuttavaa. Kavion uurteessa hirveä reikä ja verta. Pesariin taluttaessa ontui voimakkaasti, mutta kylmällä vedellä kun pestiin ja tarkistettiin tilanne, ei se enää näyttänytkään niin pahalta mitä aluksi pelättiin. Käytävällä ja pihalla käveli normaalisti, joten lähdettiin vuokraajan kanssa yhteistuumin kentälle katsomaan miltä liike siellä näyttää. Maastakäsin kentällä ei ontunut, selästä liike puhdasta. Liikutuksen jälkeen tallissa uudelleen tarkistus ja pesu – säteessä pieni mustelma. Kylmällä pesu ja desinfiointi.

Lauantaina oli Petulla vapaa, kun mulla oli iltatalli ja lähdin liian myöhään kotoa, kun oli karsinakin siivoamatta. Säteessä edelleen mustelma, tosin vaaleampi mitä perjantai-iltana oli. Jälleen hyvä kylmäys ja desinfiointi. Reikä oli paljon siistimpi vaikkakin näyttää edelleen epäsymmetriseltä verrattuna toiseen puoleen. Tärkeintä ettei arista mitenkään ja antaa esimerkiksi kaviokoukulla puhdistaa pikkukivet sun muut pois.

Tänään kavio näytti tältä:

Ympyröity kohta tänään ennen pesua. Mustelma oli säteessä aivan reunassa.

Selvittiin siis säikähdyksellä. Kavion huuhtelua jatkan vielä toistaiseksi ja liikkumista seurailen. Onneksi on herkkä hevonen ja hyvät pohjat että pystyy liikuttamaan edes kevyesti, Petu kyllä näyttää jos on kipeä. Mutta tosiaan, lotto on varmaan laitettava vetämään kun kävi todellinen tuuri. Tässä olisi voinut käydä todella huonosti, jos tuo mysteerinen esine olisi mennyt pari milliä oikealle tai vasemmalle. Koputetaan puuta, ettei tule takapakkia!

estetreenit · koulutuuppaus · Petu · ratsastus · valmennus

Kouluvalmennus 31.7.

Oon joko todella hullu tai tyhmä, kun en peruuttanut vaan menin kokeilemaan tikulla jäätä. Lopputulemana oli torstai pelkkää hermosärkyä täynnä. Mulla edeltävänä lauantai-iltana selkä sanoi sopimuksen vaihteeksi irti ja sunnuntain aamutallin jälkeinen kotimatka oli todella kamala ja koko sunnuntai menikin täydellisessä lääkepöllyssä. Ajattelin että kyllä se selkä yhden valmennuksen kestää, kun loppuviikosta ei välttämättä tarvitse ratsastaa, kun Petun vuokraaja kävisi torstaina ja estekuski todennäköisesti perjantaina, viikonlopun Petu liikkuu maastakäsin. Onneksi meidän tiimiin kuuluu huipputyypit ja tallilla kaikki ovat tarjonneet Petun päivittäisten askareiden hoitoapua jos näyttää siltä etten pääse itse kivuiltani tallille. Oli kyllä täysin oikea tallivalinta, ei voi muuta sanoa!

Mutta sinne valmennukseen. Keskiviikkoinen oli meidän toinen kerta tämän valmentajan silmän alla. Vaihdeltiin kuulumisia ja lähdettiin jälleen työstämään sitä tuttua peruskauraa, eli Petun lapojen nostoa ja takaosan käyttöä. Petskulla on ollut jo jonkin aikaa tapana kovettaa oikea kylki täysin ja kulkea kaarteissa ja kulmissa lapa edellä niin kovaa kuin pääsee samalla ollen todella raskas edestä. Alkuverkassa tehtiin tällä kertaa avoa pitkällä sivulla ja jokaiseen kulmaan voltti jossa piti saada Petun lavat ylös ja taipumaan rehellisesti mun pohkeen ympärille. Vasen kierros niin avoissa kuin volteillakin oli helpompi, oikea kylki oli kuin tiiliseinä ja tuntui etten saa apuja menemään mitenkään läpi. Ravissa aluksi tehtävänä oli tehdä ensin avo toisella pitkällä sivulla käynnissä, kulmaan voltti josta siirtyä raviin, kulmassa voltti ja siitä avoon toiselle pitkälle sivulle ja jälleen kulmaan voltti ja siirtyä käyntiin. Lopuksi koko tehtävä tehtiin ravissa molempiin suuntiin ja ei jessus oli hirveää oikeaan kierrokseen, kun herra päätti lähteä kuin raketti heti voltilta ja pidätteet menneet läpi lainkaan. Tilanne rauhoittui, kun aloin tekemään kulmiin aina kaksi volttia ennen avoa, jolloin Petun oli pakko tulla kuulolle ja tehdä mun pyyntöjen mukaan.

Välikäyntien jälkeen päästiin laukkatehtävän pariin, missä keskityttiin jälleen noston laatuun ja kontrolliin. Ensimmäisellä kerralla ”kotiläksyksi” tuli treenata vain nostoja ja pyörivyyden laatua, eli pääty-ympyrällä vain puoli kierrosta laadullisesti hyvää ja siirtyminen raviin ennenkuin pakka leviää. Tätä treenattiin tälläkin kerralla, nyt tosin otettiin rehellisesti pohkeen ympäri taipuminen mukaan niin että ympyrä ei saanut olla koko kentän levyinen. Petulla on todella laadukas laukka lämppäriksi, nousee paljon ylöspäin kunhan annan sille edestä tilaa nousta ja tuen samalla takaosaa polkemaan alle kunnolla. Se voima, mikä siellä kytee on kyllä huikea! Välillä oli pakko antaa jopa venyttää eteenalas kun kulkee luonnostaan todella hyvässä ryhdissä, mutta voimat ei riitä kulkea korkeassa muodossa vielä pitkiä aikoja jonka takia aika pitkälti joka toinen nosto annettiin mennä matalana ja toinen enemmän ryhdissä. Pitkäksi ei saanut päästää missään välissä ja tämän kanssa pitääkin olla tarkkana että pysyy paketissa vaikka antaisinkin enemmän tilaa ja ohjaa eteen. Lopuksi ravissa pääty-ympyröillä paljon taivuttelua ja muodon vaihtelua pitäen huolta, että takaosa tekee koko ajan oman työnsä.

Oli kyllä tehokas tunti jälleen ja tuli taas vähän lisää työkaluja Petun kanssa. Onneksi on niin pirun nöyrä tyyppi kyseessä, että tekee kyllä kunhan osaa pyytää. 😉 Seuraavaa valmennusta odotellessa!